Toimintaa

Sotainvalidien jälkipolvet -järjestö on perustettu yhdistäväksi siteeksi, jonka kautta nuorempien polvien tukea ohjataan apua tarvitseville. Sotainvalidien jälkipolvet -järjestö on ensimmäisen toimintavuosikymmenensä aikana osallistunut Veljesliiton liittokokousten ja juhlien järjestelyihin, organisoinut eri alueilla järjestettyjä Sotainvalidien ATK-kursseja, muodostanut kaikkiin puolueisiin yhdyshenkilöiden verkoston, järjestänyt eduskunnassa kansanedustajille tiedotustilaisuuden sotainvalidien huollon tarpeista sekä tuottanut jatkuvasti tiedotusmateriaalia. Järjestön internet-kotisivuilla on ollut runsaasti kävijöitä.

Sotainvalideja Sotainvalidien jälkipolvet -järjestön järjestämällä ensimmäisellä sotiemme veteraaneille tarkoitetulla Atk:n peruskurssilla.

Alueyhdistykset tukevat omilla alueillaan sotainvalideja osallistumalla muun muassa Sotainvalidien syyskeräysjärjestelyihin sekä juhlien ja kokousten järjestämiseen. Monet alueyhdistykset ovat järjestäneet Aseveli-iltahenkisiä yleisötilaisuuksia ja kirkkokonsertteja. Tilaisuuksien tuotto on suunnattu kunkin alueen sotainvalidien huoltotyöhön. Useissa alueyhdistyksissä ollaan käynnistämässä yksinäisiin sotainvalideihin kohdistuvaa ystäväpalvelutoimintaa. Alueyhdistysten jäsenille on järjestetty sekä sotainvalidi-huoltoa koskevia tiedotustilaisuuksia että tutustumistilaisuuksia sotainvalidien sairaskoteihin. Tarkoituksena on edelleen tiivistää yhteistyötä Veljesliiton piirien ja alueyhdistysten kanssa. Kaikki alueyhdistykset pyrkivät kasvattamaan jäsenmääräänsä ja tehostamaan toimintaansa.

Lipaskeräys Porin valtiosillalla

Sotainvalidien jälkipolvet -järjestön jäsenten työpanos on monissa sotainvalidiosastoissa käynyt välttämättömäksi toiminnan jatkumiselle. Nuoremmat henkilöt, jotka Sotainvalidien Veljesliiton Mikkelin liittokokouksen suosituksen mukaisesti voivat liittyä sotainvalidiosastoon tukijäseniksi, huolehtivat ikääntyvien sotainvalidien tukena monista käytännön asioista kuten varainhankinnasta, kokousten valmistelusta, virkistystilaisuuksien järjestämisestä, sotainvalidien kuljetuksista eri tilaisuuksiin, järjestölipun kantamisesta ja seppeleenlaskusta joukostamme poistuneiden hautakummuille. Sotainvalidiosastojen johtokuntiin on myös yhä enemmän valittu Sotainvalidien jälkipolvien jäseniä.

Sotainvalidien jälkipolvet -tukiyhdistys on useana vuonna tehnyt lahjoituksia Sotainvalidien Veljesliitolle huoltotyöhön. Esimerkiksi Mikkelin liittokokouksessa kesäkuussa 2003 Sotainvalidien jälkipolvet -järjestö lahjoitti varoja sotainvalidien avustajatoiminta-projektille, jolla tuetaan sotainvalidien ja heidän puolisoidensa kotona selviytymistä palkkaamalla ja kouluttamalla pitkäaikaistyöttömiä avustajiksi. Merkittävää on myös se, että järjestö on tilannut kaikille jäsenilleen Sotainvalidi-lehden. Tällä tavalla on taloudellisesti tuettu Veljesliiton tiedotustyötä ja siirretty sotainvalidien perinnetietoutta jäsenkunnalle
 

Sotainvalidien Veljesliiton liittokokouksen kannanotto Mikkelissä 11.6.2003
“Sotainvalidien Veljesliitto tarvitsee kaikilla tasoillaan nuorempia voimia mukaan työhönsä. Sotainvalidien Veljesliiton liittokokous toivoo, että Sotainvalidien jälkipolvet -järjestön alueyhdistyksissä toimivat jäsenet ilmoittautuisivat tukijäseniksi myös kotipaikkakuntansa sotainvalidiosaston työhön sekä että osastoissa toimivat ei-sotainvalidit liittyisivät jäseniksi Sotainvalidien jälkipolvet -alueyhdistyksiin. Näin luotaisiin mahdollisimman vahva pohja sotainvalidityön viimeisille vuosille ja harjoitettavalle perinnetyölle tulevaisuudessa.”
© Sotainvalidien jälkipolvet -järjestö 2008